Oppisopimuksella ammattiin

Ilmari Vilén kouluttautui linja-autonkuljettajaksi oppisopimuksella. Tätä ennen Ilmari oli opiskellut sosiaali- ja terveysalaa puolitoista vuotta, mutta alavalinta ei tuntunut täysin omalta. Uudet urasuunnitelmat alkoivat hahmottua, kun kaveri armeijan jälkeen vinkkasi lähistöllä alkavasta linja-autonkuljettajan koulutuksesta.

– Menimme sinne sitten molemmat, ja puolentoista kuukauden kuluttua aloitin työt näissä hommissa, Ilmari muistelee. 

Kiinnostus kuljetusalaa kohtaan oli kytenyt jo taustalla, sillä armeijassa Ilmari oli ajanut kuorma-autokortin. 

– Se, että minulta kuorma-autokortti jo löytyi, nopeutti kyllä opintojani huomattavasti. Toki linja-auton rattiin oli aluksi jännittävää hypätä, mutta kyllä siihen nopeasti tottui, hän kertoo. 

Työssään Ilmari ajaa sekä linjaliikennettä että tilausajoa. Työ on mukavan monipuolista, mutta säännöllisen elämänrytmin ystävänä hän myöntää nauttivansa hitusen enemmän paikallis- ja seutuliikenteen vuoroista. 

– Silloin näen suoraan paperista koko päivän aikataulut, eli milloin työpäivä alkaa, koska on tauot ja mihin aikaan vuoro päättyy. Pidän näiden vuorojen täsmällisyydestä, Ilmari sanoo. 

Myös koulukyydit ovat Ilmarin mieleen. 

– Se on niin helppoa ja mukavaa hommaa, aamulla vain viedään ja iltapäivällä haetaan. Melkein kuin vapaapäivää viettäisi, hän naurahtaa. 

Toistaiseksi Ilmari ei ole joutunut kiperiin tilanteisiin urallaan, mutta pientä aivopähkinää on toisinaan tilausajoihin valmistautuessa tarjolla. 

– Ajan reitin aina etukäteen läpi karttasovelluksessa. Silloin näen, että onko reitillä esimerkiksi matalia siltoja tai mahtuuko kohteen pihassa kääntymään ympäri isolla autolla. Valmistautuminen on tärkeä osa matkaa, hän kertoo. 

Parasta Ilmarin mielestä linja-autonkuljettajan työssä on ajamisen lisäksi työn ihmisläheisyys. Hän muistuttaa, että ajaminen on loppupeleissä vain yksi osa kokonaisuutta, yhtä tärkeää on miellyttävän asiakaspalvelukokemuksen luominen. 

Vekka Groupia Ilmari luonnehtii joustavaksi ja luotettavaksi työnantajaksi. 

– Tulin isäksi hiljattain, ja tällä hetkellä työrytmini on arkipainotteinen, pääsääntöisesti olen viikonloput vapaalla. On hienoa, että olen saanut viikonloppuisin olla kotona perheen kanssa, Ilmari kertoo. 

Mutta kenelle Ilmari sitten suosittelisi omaa työnkuvaansa?

– Jos on asiakaspalveluhenkinen ja tykkää ajella, niin kannattaa ehdottomasti laittaa hakemusta! Sellaisella rennolla meiningillä pärjää hyvin. Tämä on työ, jossa toki joskus väsyttää niin kuin missä tahansa työssä, mutta koskaan lähtö töihin ei kyllä ketuta, hän kiteyttää.

Edellinen
Edellinen

HPK:n matkassa