HPK:n matkassa

Rauno “Rane” Toivonen oli vain 6-vuotias, kun hän ilmoitti vanhemmilleen haluavansa isona linja-autonkuljettajaksi. Perhe asui maalla, ja Vekka Liikenteen linja-autot olivat tuttu näky lähiteillä. 

– Siihen aikaan ei ollut kännyköitä, joten jos bussiin tuli vika, apua oli soitettava lankapuhelimella. Siitä tuli oikeastaan sellainen juttu, että vian sattuessa kuljettajat oikein sinnittelivät meidän risteykseen, koska oli tiedossa, että meiltä saa aina apua. Siinä sitten odotellessa faija tarjosi kuljettajille kahvit ja voileivät, Rauno muistelee. 

Pienellä paikkakunnalla kuljettajat tulivat tutuiksi, ja kouluikään tultaessa koulumatkatkin taittuivat linja-autolla. Pienen pojan kiinnostus kuljettajan ammattia kohtaan kasvoi kasvamistaan. 

– Toisinaan kuljettajat pysähtyivät kysymään, että lähdenkö kääntymään kaupungissa mukana. Samalla aloin oppia reittejä, Rauno kertoo. 

Armeijassa Rauno hakeutui autokomppaniaan, ja pian hän suoritti rekkakortin. Puhelu Vekka Liikenteen liikennejohtajalta vauhditti kuitenkin urasuunnitelmia entisestään. 

– Liikennejohtaja oli sanonut, että ruvetkaapas kouluttamaan siitä pojasta linja-autonkuljettajaa, töitä on tiedossa armeijan jälkeen. Sitten ajoin rekkakortin lisäksi myös linja-autokortin, Rauno hymyilee. 

Tänä päivänä uraa linja-auton ratissa on kertynyt jo yli 30 vuotta. Vuosiin on mahtunut monenlaisia työtehtäviä sekä linjaliikenteen että tilausajojen puolella. Myös esimiestehtävissä Rauno on työskennellyt. Julkisuudessa mies tunnetaan myös HPK:n edustusjoukkueen vakiokuljettajana. 

– Vuosina 1991–2006 olin niin sanotusti kakkoskuljettajan roolissa, siitä eteenpäin olen sitten itsekseni joukkuetta pelireissuille kuljettanut. Kyllä HPK on hyvin vahvasti sydämessä, siihen on kasvanut niin sisään, Rauno sanoo. 

Pelireissuilla jokaisella joukkueen jäsenellä on luonnollisesti oma roolinsa, niin myös Raunolla. 

– Menomatkalla kyydin tulee olla mahdollisimman tasaista, jotta pojat saavat nukkua. Takaisin tullaan taas reippaasti ja ilman turhia taukoja, jotta jätkät pääsevät mahdollisimman pian kotiin. Toki myös vaitiolovelvollisuus on tässä tehtävässä avainasemassa, kuulenhan jatkuvasti esimerkiksi valmentajien ja pelaajien luottamuksellisia keskusteluja, Rauno kertoo. 

Kohteessa Rauno avustaa huoltojoukkoja esimerkiksi mailakassien ja juomapullojen kantamisessa. Yhteisiä vuosia on jo sen verran takana, että hommat hoituvat rutiinilla. 

– On tuo HPK:n matkassa kulkeminen ollut tärkeä asia minulle. Muutama vuosi takaperin rupesin pohtimaan, että olisiko minun jo aika hieman reivata purjeita. Aika nopeasti sanottiin, että et sä vielä lopeta, jatkat sä vielä, Rauno naurahtaa. 

On sanomattakin selvää, että muistoja ja tarinoita on vuosien varrella kertynyt. Yksi on kuitenkin ylitse muiden.

– Reissu Ouluun vuonna 2019, sieltähän se mestaruus sitten napsahti. Olimme sopineet, että tuli kultaa tai ei, niin lennän joukkueen kanssa takaisin kotiin. Toinen kuljettaja ajoi linja-auton sitten takaisin Hämeenlinnaan. Aika hulvaton oli meininki, kyllä siinä viisi päivää meni juhlahumussa, Rauno muistelee hymyillen. 

Vekkaan työnantajana Rauno on ollut tyytyväinen. 

– Ei kyllä ole tullut vaihtoaikeita, homma on toiminut niin hyvin. Työssä itsessään parasta on se, että jokainen päivä on niin erilainen, hän sanoo. 

Vapaa-ajallaan Rauno suuntaa mielellään luonnon helmaan, laavulle. 

– On ihanaa laittaa nuotio ja olla vaan. Välillä käyn laavulla myös lasteni kanssa, hän kertoo.

Yhteistä aikaa vietetään toisinaan myös tutun kaukalon äärellä. 

– Tyttärenikin on alkanut fanittaa HPK:ta, joten viime kaudella hommasin hänelle paidan pelaajien nimmareilla varustettuna. Tytär oli fiiliksissä. Nyt pituutta on tullut lisää, joten kohta pitääkin varmaan hommata jo uusi paita, Rauno päättää nauraen.

Seuraava
Seuraava

Oppisopimuksella ammattiin